keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Pinkkiä ja leluja :D

Olin alusta asti miettinyt, että haluaisin lastenhuoneen Holgerssoneille. Vauvakin olisi jo valmiina odottamassa muuttoa, sillä Marin ja Jussin lisäksi yhdestä pussista löytyi kaikeksi onneksi perheen vanha vauvakin säästyneenä kaatopaikkareissulta. Harmi, ettei talossa ole enempää tilaa, mutta tarkoitus olisi joskus vielä hankkia Lundby alakerta asukeille, jonne sijoittaisin sitten vaaleanpunaisen lastenhuoneen. Kaikenlaista olisi jo valmiinakin huoneeseen. Maalasin alunperin olohuoneessa olleen valko-ruskean kirstun uusiksi, vaaleanpunaiseksi kultaisilla kukilla, ja nyt se sopii sitten vauvan lelujen säilytykseen täydellisesti. Sain myös siskon anopilta keltaisen keinuhevosen, jonka päätin heti stailata huoneen ilmeeseen sopivaksi. Se sai myös vaaleanpunaisen pinnan söpöillä kukilla. Tulostelin ja taittelin muutaman vaippa ym.paketin tarpeiksi, ja vaaleanpunainen huopa löytyi vintiltä, kuului joillekin eläinhahmoille.

Leluja löytyikin sitten vähän enemmänkin lapsen eri kasvuvaiheisiin, suurin osa niistä vanhoja suklaamunaylläreitä. Tykkäsin erityisesti puisesta veturista ja pallosta, jonka maalasin sinivalkoraidalliseksi, sekin muisto omasta lapsuudesta. Vaaleanvihreä nallekoppakin löytyi vintistä, taisi toimia ennen barbileikeissä ellei jopa vanhassa nukkekodissa.

Sitten kokeilin vielä tehdä pari vanhanajan lelua vaikkapa vauvanhuoneen hyllyille muistuttamaan vanhempien omasta lapsuudesta. Toinen on pyörillä vedettävä pehmolammas, toinen nalle. Kuva on kyllä aika huono.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti